Historiaa ja tarinoita
Tälle sivulle keräämme historian pätkiä ja tarinoita. Artikkelit ovat enimmäkseen sellaisia, joita ei ole tallennettu kyläkirjoihin, jotka kertovat ajoista ennen kotiseutujen luovuttamista. Kerrotaan siis vaikkapa siitä, mitä kirvulaisille tapahtui evakossa.
Kirvun kuntalaisten evakuointi kesäkuussa 1944
Alla olevasta liitteestä on luettavissa Kirvun kunnan evakuointipäällikkö Matti Jortikan raportti suunnitelmasta, jota noudattaen kirvulaiset evakuoitiin turvallisesti uusille asuinsijoille kesäkuussa 1944.
Raportti alkaa evakuoinnin suunnittelusta ja päättyy sadonkorjuuväen ja evakuointiesikunnan poistumiseen Kirvusta 22.9.1944.
Alkuperäinen raportti on arkistoituna Kirvun kotiseutuarkistoon Mäntsälään.
Evakuointipäällikkö Matti Jortikka. Kuvaaja tuntematon
Kirvun seurakunnan vaiheita 1939-1949
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli pyysi syyskuussa 1949 siirtoseurakuntia laatimaan kahdeksan sivun mittaisen kertomuksen siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista vuosina 1939-1949.
Kirvun seurakunnan v.t. kirkkoherra Edvin Laurema kirjoitti kertomuksen seurakunnan tapahtumista.Karjalan kannaksen siirtoseurakunnat lakkautettiin 31.12.1949.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin kahdessa osassa Inkilän Joulu 2017 ja Inkilän Juhannus 2018 -lehdissä. Vuonna 2021 Karjalan Liitto julkaisi hallituksensa puheenjohtajan Outi Örnin toimittamassa kirjassa Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista (ISBN 978-952-5248-30-2) kaikki 23 kertomusta, jotka oli toimitettu tuomiokapituliin.
Pirkko Sallinen-Gimpl ja Orimattilan Tietävälä
Kirvun Tietävälästä Orimattilaan >
Seurantatutkimuksen haastattelunauhoitteet vuosilta 1974-1975 >
Otto Wilhelm Kärkkäisen muistelmia Kirvusta
Otto Kärkkäinen syntyi Juvalla 4.11.1874, kävi koulut Puumalassa ja Mikkelissä ja opiskeli Helsingissä papiksi. Sen jälkeen hän oli apupappina/kappalaisena vuosina 1901-1908 Haminan Vehkalahdella, Sortavalassa, Kotkassa, Savonlinna-Säämingissä ja vuosina 1908-1913 Kirvussa. Sen jälkeen hän toimi vielä kirkkoherrana Virtasalmella 15 vuotta ja Kymissä 23 vuotta ennen eläkkeelle siirtymistään, jolloin hän muutti Hauholle, vävynsä Veikko Kantolan ollessa siellä kirkkoherrana.
Tässä on ote hänen 90-vuotiaana kirjoittamista muistelmistaan Kirvun ajalta:
Oltuamme Savonlinna-Säämingissä neljä vuotta muutimme 1.5.1908 Kirvuun, johon olin tullut valituksi kappalaisen virkaan. Siellä minulla oli virkatoverina rovasti Ulrik Siegberg, joka eli yli 90 vuoden vanhaksi. Hänelle tuomiokapituli antoi virkavapauden vanhuuden perusteella ja minä jouduin hoitamaan myöskin kirkkoherran virkaa. Hän oli vanhuudessaan niin menettänyt huomiokykynsä, että hän ei omaa vävyään, kirkkoherra Pekkasta tuntenut, vaan sanoi hänelle: ”Kyllä minä olen sinut nähnyt, mutta en jaksa muistaa nimeä.”
Ei eläkkeelle mutta virkavapaaksi…
Papillisissa toimituksissa hän helposti sekaantui. Kun esim. oli samalla kertaa vihittävänä useampia pareja, hän sekaantui ja kysyi eräältä sulhaselta: ”Joko minä kysyin sinulta: tahdotko ottaa tämän morsiamen aviovaimoksesi?” Kun sulhanen tähän vastasi: ”ei, herra rovasti,” niin rovasti sanoi rauhallisesti: ”Sitten se on parasta, että aloitetaan alusta.”
Vaikka hänellä oli virkavapaus, halusi hän mennä kirkkoon suorittamaan alttaripalvelusta. Kerran kävi niin, että kun hän oli alttarilla lukenut rukouksen, niin kanttori vastasi siihen: Amen. Mutta rovasti luki uudelleen saman rukouksen, johon taas kanttori vastasi: Amen. Sitten rovasti luki vielä kolmannen kerran saman rukouksen. Siihen ei kanttori enää mitään vastannut ja rovasti pääsi jatkamaan.
Kerran hän tuli alttarilta kesken toimitusta pois sakaristoon. Kun minä sanoin hänelle: ”Mitenkäs setä nyt tuli pois alttarilta. Toimitus hän jäi vielä kesken”, ei rovasti siitä sen enempää hämmästynyt, vaan sanoi rauhallisesti: ”No minä juon nyt lasin vettä ja menen jatkamaan.”
Vaikka hänellä oli virkavapaus, tuli hän aina lauantai-iltana luokseni kappalaisenpappilaan ja kysyi: ”Kumpiko meistä huomenna saarnaa?” Sain hänelle aina selittää, että sedällä on virkavapaus, joten hänen ei tarvitse saarnoista huolehtia. Siitä huolimatta hän seuraavana lauantaina tuli taas ja teki saman kysymyksen.
Kirvusta muistuu mieleeni eräs toimitus, jossa minun olisi pitänyt vihkiä eräs morsiuspari. Kun nämä vihille tulleet olivat asettuneet eteeni, niin morsian, ennen kuin minä olin mitään sanonut hyvin juhlallisesti sanoi: ”Sieluni ja ruumiini minä annan, mutta sitä kahdenkymmenentuhannen omaisuutta, joka minulla on, sitä minä en anna.” Vihkiminen jäi sillä kertaa suorittamatta.
Luonnonparantola ja Huoposen kohtalo
Kirvuun rakennettiin meidän siellä ollessamme luonnonparantola, jossa annettiin istumakylpyjä. Seurakunnan kanttori, tirehtööri Huoponen oli sitä hanketta innokkaasti ajamassa. Hän ryhtyi parantolan hoitotapaa niin innokkaasti toteuttamaan, että istui viikon päivät vesipytyssä eikä syönyt mitään. Tästä oli seurauksena, että hän tuli mielenvikaiseksi ja sellaisena hän kuoli. Olin opettaja Niemisen kanssa saattamassa häntä Viipuriin vastaanottolaitokseen. Tultuamme ajurilla sairaalan eteen minä menin sisälle ilmoittamaan, että tirehtööri Huoponen oli nyt täällä. Sillä aikaa Huoponen istuessaan ajurin rattailla kädet sidottuna selän taakse oli sanonut opettaja Niemiselle: ”Sanoppas, onko tuo Otto oikein normaali, kun se pitää tällaista puuhaa minun kanssani.”
Kotioloissa
Kirvussa syntyi meille poika Torsti Wilhelm, sekä tyttö Rakel Annikki. Kirvulaisten emäntie ystävällisyydestä mainittakoon, että pitäjällä käydessäni usein sain lähtiessäni taskuuni kovaksi keitettyjä kananmunia lapsille tuomiseksi.
Kappalaispappila oli minulla omassa viljelyksessä. Siihen sain hankkia hevosen ja lehmiä sekä ajoneuvoja ja maanviljelystyökaluja. Ei tämä maanviljelys ollut oikein kannattavaa, sillä talon tulot eivät riittäneet peittämään menoja.
Kirvusta jouduimme muuttamaan keväällä 1913 Virtasalmelle, jonne olin valittu kirkkoherraksi. Siellä olimme 15 vuotta.
Otto Kärkkäinen
