Nikolai
Haastattelijan ja haastateltavan pyynnöstä sukunimiä ei julkaista
Haastattelun on kirjoittanut paperille Jelena isänsä kertomuksesta.
Jelenan isoäiti: Alexandra eli Shura-mummo, syntynyt 1902, kuollut 1985
Jelenan isoisä: Leonid, syntynyt 1906, kuollut 1956
Heidän 1. poikansa, Jelenan isä Nikolai, syntynyt 1934, asuu Moskovassa
Heidän 2. poikansa, Jelenan setä Vitja, syntynyt 1944, asuu Pietarissa
Isäni Nikolai kertoo perheensä elämästä vuonna 1940 Kamennogorskissa [Antrea] ja vuonna 1944 jälkeen Sairalassa:
Vuoden 1940 alussa isäni Leonid sai Lenoblispolkomilta (Leningradin alueen toimeenpanevalta neuvostolta) määräyksen muuttaa perheensä kanssa Kamennogorskiin (ent. Antrea) hoitamaan Kamennogorskin sokeritehtaan varajohtajan tehtävää. Siellä he pääsivät asumaan suomalaisten entiseen taloon. Muistaakseni talo oli lähellä Antrean kirkkoa, ja se oli mukava, vaikkakaan siellä ei ollut kalusteita eikä tavaroita. Muistan, että löysimme talosta suomalaista siirappia, joka oli oikein maukasta, varmaankin metsämarjoista tehtyä. Talon pihalla oli leikkimökki, jossa oli kiva leikkiä.
Elämä ennen sotaa oli erittäin hyvää, kaikkea oli riittävästi, niin ruokaa kuin tavaroita. Sota alkoi vuonna 1941. Meidän perhe evakuoitiin sotaa pakoon Uralille. Siellä olimme töissä kolhoosissa. Vuonna 1944 syntyi veljeni Vitja.
Uralilta Karjalan kannakselle
Sodan jälkeen, vuonna 1945 isäni Leonid kirjoitti Lenoblispolkomiin anomuksen saada siirron Karjalan kannakselle. Ja vuonna 1947 muutimme takaisin Karjalaan, tosin nyt emme Kamennogorskiin, koska siellä entinen talomme oli jo varattu, vaan Borodinskojen (Sairala) kylän lähelle. Siellä saimme vuokra-asunnon Kiroville nimetyssä kolhoosissa Mihaljovon kylässä. Myöhemmin saimme oman talon Borodinskojen kylästä.
Isäni pääsi verovirkailijan tehtävään Sairalassa ja Inkilässä, kun taas äitini Shura pääsi töihin sotilasparantolaan apuhoitajaksi ja naulakon hoitajaksi.
Vanhempani alkoivat saada takuupalkkaa valtiolta ja elämä alkoi asettua raiteilleen. Parantolassa äitini tutustui Katja-tätiin ja heistä tulit hyvät ystävät.
Paljon työpaikkoja ja palveluja
Joen toisella puolella alkoi toimia tiilitehdas, joka oli jäänyt suomalaisilta. Siellä oli myös kone- ja traktoriasema, sitä nimitettiin PMK:ksi (peredvizhnaja mehanizirovannaja kolonna). Se oli valtiollinen yritys, joka korjasi maatalouskoneita ja paikallisteitä.
Borodinskojen kylässä oli kaksi elintarvikekauppaa, kirjakauppa, apteekki, sairaala, parturi-kampaamo, koulu.
Vuonna 1947-48 Mihaljovon kylässä aloitti toimintansa Kiroville nimetty maatalouskolhoosi. Siellä kasvatettiin rehuturnipsia karjan ruuaksi, kaalia, perunaa.
Hyvin monet Borodinskojen asukkaat olivat töissä rautateillä.
Haastattelija: paikallinen avustajamme Jelena
Haastateltava: Nikolai, syntynyt 1934
Haastatteluaika: syyskuu 2019
Koulutiellä Mihaljovossa, Svetogorskissa…
Vuosina 1947-49 opiskelin kolhoosin koulussa Mihaljovossa. Koulutalo oli puinen, suomalainen rakennus ja muistutti L-kirjainta. Pidemmässä siivessä oli itse koulu ja lyhyemmässä siivessä asuivat opettajat. Mutta sitten tämä puukoulu paloi. 1960-luvulla Mihaljovoon rakennettiin uusi, tilava koulu.
En muista, minä vuonna suomalainen koulu paloi, kun en enää asunut kylässä. Siinä koulussa oli vain seitsemän ensimmäistä luokkaa. Koulun jälkeen piti mennä tehdasopistoon tai jatkaa keskiasteen koulutusta Svetogorskissa (Enso).
Mihaljovon koulun johtaja neuvoi minua pyrkimään seitsemännen luokan jälkeen LAPUun (Leningradin tykistöopisto). Hänen poikansa oli opiskellut siellä jo vuoden verran. Siellä opiskeltiin 8-10. luokat ja sotilasaineita oli runsaasti. Oppilaitos oli valtion ylläpitämä ja sen jälkeen pystyi pääsemään sotakorkeakouluun. Vastaavia sotakorkeakouluun valmistavia oppilaitoksia oli vain viisi: Moskovassa 2, Leningradissa 1, Harkovissa 1 ja Kiovassa 1.
Pääsykokeet olivat vuonna 1949, mutta en läpäissyt niitä. Muistan, että koetuloksen saatuani kävelin Leningradin katuja itku silmässä. Tiesin, että isäni panee minut tehdasopistoon, josta tulee tehdastyöläisiä. Mutta äitini vaati, että minun pitää mennä 8. luokalle. Koulu oli sisäoppilaitos ja sijaitsi Svetogorskissa, mutta viikonloppuisin pääsin kotiin Borodinskojeen.
Toisella yrityksellä vuonna 1950 pääsin 9. luokalle tykistöopistoon. Se oli minulle onni ja henkilökohtainen voitto, joka määritti koko tulevan elämäni!
Tykistöinsinöörikorkeakouluun
Tykistöopiston jälkeen vuonna 1952 pääsin suoraan ilman pääsykoetta Neuvostoliiton puolustusministeriön tykistöinsinöörikorkeakouluun. 1956 valmistuin sieltä tykistöradioinsinööriksi, josta minut lähetettiin yhdelle Neuvostoliiton puolustusministeriön koealueelle, jossa olin vuonna 1966 asti koeinsinöörinä ja vanhempana avaruustekniikan insinöörinä.
Ura avaruushallinnossa
Osallistuin ensimmäisen sputnikin lähettämiseen kiertoradalleen ja myös ensimmäisen ihmisen lähettämiseen avaruuteen. Vuonna 1966-88 toimin Neuvostoliiton puolustusministeriön eri osastoilla. Vuonna 1988 erosin palveluksesta virkavuosien tultua täyteen everstin arvonimikkeellä.
Sain ansioituneen avaruustekniikan koestajan arvonimen, kun osallistuin kosmisen tietoliikenne- ja televisiojärjestelmän käyttöönottoon. Vuonna 1975 sain hallituksen kunniamitalin ”Urheudesta työssä”, ja 1987 kolmannen asteen kunniamerkin ”Palvelusta isänmaan hyväksi Neuvostoliiton puolustusvoimissa”. Muita mitaleja on yli 20 kpl puolustusministeriöltä, avaruusfederaatiolta ja avaruusmuseoiden assosiaatiolta. Vuosina 1988-2018 olen ollut Venäjän valtionarkiston palveluksessa Moskovassa avaruusrakettitekniikan historian johtavana asiantuntijana.
Kuvassa kanssani vasemmalla Boris Valentinovich Volynov, Neuvostoliiton kosmonautti, kaksinkertainen Neuvostoliiton sankari.
Tytär Jelena:
Tänä päivänä isä jatkaa yhteiskunnallista toimintaansa ja sivistää Venäjän nuorisoa Neuvostoliiton aikaisen avaruustekniikan koestajien merkityksestä. Hänellä on artikkeleita Roskosmoksen julkaisuissa, hän osallistuu konferensseihin, käy pitämässä esityksiä kouluissa. Ja 13.11.2019 hän täyttää 85 vuotta.
Hän on täynnä energiaa ja voimia. Hän on vakuuttunut siitä, että nuoriso tulee jatkamaan isänmaan palvelemista ja Venäjän puolustamista yhtä antautuneesti ja epäitsekkäästi kuin hän.
Käännös: Raimo Niukkanen 8.11.2019