Katja-täti

Sodan jälkeen vuonna 1946 tuli värvääjiä, jotka tarjosivat Kostroman ja Ivanovon alueen asukkaille mahdollisuutta muuttaa Karjalaan alueille, joilla ennen asui suomalaisia. Äitini halusi muuttaa sinne perheen kanssa (minä ja kaksi veljeäni). Olin silloin 21-vuotias.

Meidät kuljetettiin sotilaiden kuljetuksiin tarkoitetuissa rautatievaunuissa. Ensin tultiin Leningradiin ja sieltä sitten Karjalan kannakselle. Kun saavuimme perille, alkoi itkettää: näky oli karmea: karrelle palaneita tankkeja, romuttuneita autoja, tuhoutuneita rautatieosuuksia. Taistelutantereita ei kukaan ollut ehtinyt siivota sodan jälkeen. Olimme kauhuissamme, mihin oikein olimme tulleet asumaan.

Saavuimme Sairalan kylään ja saimme asuttavaksemme suomalaisen talon ja ryhdyimme viljelemään suomalaisten entisiä peltoja. Pellot olivat hyvässä kunnossa ja ojat peratut.

Ensin saimme talon, joka oli aika vanha puutalo, mutta siisti, lattia oli valkoinen, ja talossa oli suuri leivinuuni.

Opistolla sotilasparantola

Minä pääsin töihin tarjoilijaksi puolustusministeriön sotilasparantolaan järven rannalle. Siinä oli aiemmin ollut suomalainen opisto [Sairalan Evankelinen Kansanopisto]. Talo oli mielestäni silloin erittäin kaunis.

Tässä parantolassa hoidettiin sotilaita, jotka olivat saaneet vammoja sodan aikana, keneltä puuttui käsi, keneltä jalka, keneltä silmät, eli kaikki olivat vammautuneita. Hoitojakso oli kaikille kaksi kuukautta ja ruokavalio oli vahvistettu. Lääkärit olivat ammattitaitoisia ja hyväntahtoisia. Opistorakennus oli myös hyvässä ja puhtaassa kunnossa suomalaisten jäljiltä.

Palvelin ruokalassa tarjoilijana. Ruokailuissa oli aina 40 henkilöä, kussakin pöydässä 4 henkeä, yhteensä 10 pöytää. Ruokalassa oli kaunis lattia; se oli lakattu punertavalla lakalla. Keittiö oli suuri ja uunia lämmitettiin haloilla.

Kotiäidiksi

Olin siellä töissä 1960-luvulle asti, mutta sitten parantola siirrettiin Viipurin lähelle. Ja parantolatiloihin perustettiin turistikeskus. Lähdin silloin äitiyslomalle ja synnytin pojan. Sitten aloin hoitaa taloutta kotona, ostimme lehmän, kanoja, sikoja.

Jelena kertoo, että Katja-täti asuu nykyään joen äärellä poikansa ja tyttärensä kanssa, ohessa kuva talosta ja parantolasta.

Käännös: Raimo Niukkanen