Jelena

Olen syntynyt Borodiskojessa (Sairala) vuonna 1962. Nykyään asun Moskovassa.

Lapsuuteni kesälomat koulusta, vuodesta 1980 asti, vietin Shura-mummon talossa Borodinskojessa. Yhdeksänvuotiaaksi asti vanhempani saattoivat minut junalla Moskovasta Borodiskojeen; ensin Moskova-Helsinki-junalla Viipuriin ja paikallisjunalla eteenpäin. Myöhemmin mummo tuli minua vastaan Viipuriin. Siihen aikaan ei tarvinnut virallisia kulkulupia eikä saattajia lapselle junassa.

Viipurista matka jatkui dieselveturin vetämässä junassa. Helsingin juna saapui Viipuriin klo 8.00 ja 9.30 lähti paikallisjuna Viipuri-Hiitola, ja klo 11 olimme perillä. Junassa rajavartijat tarkastivat aina rajavyöhykeluvat. Ensimmäisellä seisakkeella junaan nousi nuoria, reippaita rajavartijoita konekiväärien kanssa ja he tarkastivat huolellisesti kaikkien paperit.  Rajavyöhykeluvan saamiseksi mummon piti lähettää kutsu, jonka hän sai Borodinskojen kyläneuvostosta, ja Moskovassa vanhempani veivät kutsun miliisiin ja kuukauden kuluttua sieltä myönnettiin rajavyöhykelupa.

Hilpeitä suomalaisia junassa

Ensimmäinen tuttavuuteni suomalaisten kanssa tapahtui Moskova-Helsinki -junassa. Muistan, miten heti junan lähdettyä liikkeelle vaunumme läpi juoksi suomalaisia viereiseen ravintolavaunuun. Kun he tulivat takaisin sieltä, olivat hilpeällä tuulella. Venäläiset junassa sanoivat: siellä Suomessahan on kieltolaki, ja täällä he voivat rentoutua. Siihen aikaan en ymmärtänyt, mikä se sellainen kieltolaki oli.

Olen kiitollinen Shura-mummolleni pilvettömästä, onnellisesta lapsuudesta Borodinskojen kylässä.

Mummoni huolehti minusta, kohteli minua lämmöllä, oli ystävä ja tuki. Käyn aina Borodinskojen hautausmaalla, jonne mummo on haudattu isoisän viereen. Hän oli kotoisin tavallisesta maanviljelijäperheestä ja hänen elämänsä oli ollut raskasta.

Isoisäni Leonid oli kuollut tuberkuloosiin jo ennen syntymääni vuonna 1957. Hän oli sairastunut sodan aikana, kun oli evakossa. Isoisän kuoleman jälkeen mummosta tuli perheen pää.  1960-80-luvuilla hän auttoi sisariaan.

Mummon kesäperhe

Kaikki mummon sisarten lapsenlapset tulivat kesälomalla mummon luo, koska heillä ei ollut omia kesämökkejä. Mummo kutsui kaikki lapset luokseen lomalle. Yleensä lapsia oli 4-6 henkeä.

Lasten vanhemmat tulivat käymään viikonloppuisin. He saapuivat paikallisjunalla, ensin sähköjunalla 3 tuntia ja sitten dieseljunalla 1,5 tuntia Viipurista. Borodinskojeen tuli junia klo 11.00, 15.00, 19.30 ja klo 3.00 yöllä. He tulivat yleensä klo 11:n junalla lauantaisin.

Shura-mummo vuonna 1969

Kuva vuonna 1966 Borodinskojessa, minä vasemmalla ylempänä

Kun vanhemmat olivat tulossa, lapset siivosivat pihan, pesivät talon lattiat juuriharjalla; lattia oli maalaamatonta puuta. Sitten keitettiin vadelmahilloa, leivottiin mustikkapiirakoita, ja tuntia ennen junan tuloa pantiin viiden litran samovaari lämpiämään. Se lämmitettiin lasten keräämillä männyn kävyillä. Tasoristeyksen luona oli rautatieläisten kauppa, josta lapset ostivat ”suklaavoita” ja kuohkeaa vuokaleipää tai patonkia tai sämpylöitä. Munat haettiin Katja-tädiltä tai naapurilta. Vanhempien tulon kunniaksi avattiin säilykepurkki unkarilaista kinkkua. Sen teki yleensä isäni.

Ja sitten odotimme jännityksellä vieraiden saapumista. Juoksimme yleensä viitisen minuuttia ennen junan saapumista asemalle ja vilkutimme iloisesti, kun näimme serkkujen vanhemmat junan ikkunassa. He astuivat alas junasta suurten laukkujen kanssa, joissa oli tuomisia ja ruokaa; lihaa ja leningradilaista makkaraa. Ja mummo odotti talon portilla. Asetuimme pöydän ääreen omenapuun juurelle ja kerroimme, mitä oli tapahtunut viikon aikana. Elimme sovussa ja iloisina.

Sopu sijaa antoi

Mummon talo ei ollut suuri, joten vieraat majoittuivat vajaan, jossa oli sänkyjä. Vaja oli saunan vieressä. Lapset majoittuivat talon ensimmäiseen kerrokseen tai ullakolle. Ullakkoa pidettiin vip-majoituksena ja yleensä siellä nukkuivat vanhemmat lapset. Siellä oli kaksi erillistä huonetta. Ja vanhemmat lapset saattoivat seurustella ja nauraa keskenään vaikka aamunkoittoon asti. Mummo usein koputti kattoon, että olisimme hiljempää ja menisimme ajoissa nukkumaan.

Aamiaiselle kuumennettiin taas samovaari, syötiin voita ja leipää, kananmunia. Sitten juostiin joelle ja vietettiin puoli päivää siellä.

Lounas oli yleensä aika yksinkertainen mutta maukas, kaalisoppaa, ohraryynisoppaa lihan kera, pääruuaksi tattaripuuroa, makarooneja tai paistettuja perunoita sienten kera. Tykkäsimme juoda piimää tai Katja-tädiltä haettua maitoa. Oikeastaan Katja-täti piti meidän ruuassa.

Sienet ja marjat talteen

Sitten kun alkoi marja- ja sieniaika, kaikki lapset lähtivät metsään poimimaan niitä. Mummo keitti marjoista hilloa, suolasi sienet ja säilytti niitä suomalaisilta jääneessä kellarissa ja me saimme sitten viedä niitä mukanamme Leningradiin ja Moskovaan.

Mummo kävi aika ajoin Svobodnojessa (Kirvun kirkonkylä) linja-autolla. Siellä oli hyvä Vojentorg-kauppa (sotilaille tarkoitettu) ja siellä oli aina tarjolla kaikkea välttämätöntä: leipää, maitoa, lihaa, makkaraa, voita ja pikkutavaraa.

Pääsin vain yhden kerran Svobodnojeen. Kävimme silloin kylässä mummon ystävättären luona. Hän asui kerrostalossa (3 tai 5 kerrosta, en muista) varuskunnan vieressä. Hänen tyttärensä oli upseerin vaimo. Asunto oli hyvä ja kodikas. Svobodnojen kylällä en ehtinyt käydä. Suomalaista kirkkoa siellä en myöskään muista nähneeni.

Joskus talomme ohi Borodinskojessa ajoi tankkeja, jotka olivat tulossa Svobodnojesta. Ja joen sillä kohtaa, jossa on hidas virtaus, siinä talomme vieressä, sotilaat rakensivat faneerisia tankkeja ja juoksuhautoja ja metallisia esteitä. Siellä harjoiteltiin. Kun harjoituksia ei ollut, me kävimme leikkimässä tankeilla ja olimme olevinamme tankkikuskeja. Ja hypittiin juoksuhautojen yli.

Yhteislaitumilla ja  yleisessä saunassa

Iltaisin kuuden maissa ajettiin asukkaiden lehmät, lampaat ja vuohet laitumelta. Siihen aikaan monet pitivät lehmiä. Kävimme katselemassa, kun isännät tulivat kotieläimiään vastaan. Shura-mummolla oli myös vuohi, mutta kerran se tuli kotiin repeytyneen utareen kanssa ja kuoli verenhukkaan. Se oli niin surullinen tapaus, että mummo ei sen jälkeen enää halunnut vuohta.

1950-80 –luvulla kylässä oli yleinen sauna. Nykyään se on raunioina kivisen rakennuksen takana aseman luona. Se oli avoinna perjantaisin ja lauantaisin. Shura-mummolla oli oma, suomalaisilta jäänyt sauna, mutta jos hän ei halunnut lämmittää sitä, niin menimme yleiseen saunaan.

1990-luvulle asti Borodinskojessa oli klubi. Siellä näytettiin elokuvia; klo 19 oli lasten näytös ja klo 21 aikuisten. Ilmoitus elokuvasta pantiin näkyville aamupäivällä klo 12 mennessä. Kävimme iltaisin elokuvissa ja lauantaisin siellä oli tanssit, joissa soitti yhtye (soittimia ja laulua). Nuorisoa tuli myös Zaitsevosta (Inkilä).

Syksyllä 1985 Shura-mummo kuoli ja hänet haudattiin kylän hautausmaalle.

Hiljainen kylätie

Millaista Svobodnojen kylässä on nykyään, en osaa sanoa. Siellä näyttää olevan jokunen kerrostalo.

Maitoa voi nykyään hakea Svobodnojessa olevalta maitotilalta. Me tilaamme sieltä maitoa ja se toimitetaan kotiin. Vuohen maitoa voi ostaa kalanviljelylaitokselta ja kaikki muu tarpeellinen löytyy kahdesta Borodinskojen kaupasta.

Vuoteen 1998 asti kävimme mummon talossa mieheni ja poikamme kanssa, mutta vuosina 1998-2012 en käynyt Borodinskojessa. Noina vuosina oli hankaluuksia rajavyöhykelupien kanssa ja muitakin ongelmia. Vuodesta 2012 aloin taas käydä Borodinskojessa, kun lupajärjestelmä helpottui. Rajavyöhyke siirrettiin lähemmäs Svetogorskia.

Nykyään, vuodesta 2012 alkaen olen käynyt joka kesä Borodinskojessa mummon ja isoisän talossa.

Kuvassa olen taas, pitkän poissa olon jälkeen Borodinskojessa, heinäkuu 2019

Vietämme lomat siellä, mies kalastaa, soutelemme järvellä, käymme marjassa ja sienessä. Loman aikana käymme yleensä Suomessa kerran tai kaksi ostoksilla Imatralla. Pidämme kovasti suomalaisista elintarvikkeista, erityisesti juustosta ja voista.

Vuonna 2015 teimme pintaremontin talon sisäpuolella, että olisi kodikkaampaa. Tässä kuvia eteisestä vuonna 2015

Ennen remonttia

Remontin jälkeen

Tarkoituksemme ei ole purkaa taloa. Se on meille hyvin rakas muisto lapsuudestani, vaikkakin se on vanha ja tarvitsee peruskorjausta. Aiomme vähitellen remontoida koko talon.