Diana Nikolajevna Kozlova

Me tulimme tänne vuonna 1946, kesäaikaan, eli en ihan ollut vielä 4-vuotias. Tultiin Uralilta, Sverdlovin alueelta.

Me asuimme 10 kilometrin päässä täältä Borodinkojesta (Sairala), Maslovossa (Matikkala). Me asuimme siellä ja myös sisareni perhe. Olimme töissä kolhoosissa, jonka nimi oli ”Slava Gerojam” (Kunnia sankareille). Meidän talomme ja sisarenkin talo ovat edelleen pystyssä.

Kun menin naimisiin, muutin tänne Borodinskojeen, vuonna 1968. Siihen asti asuin ja olin töissä Matikkalassa. Talomme olivat joen rannalla.

Täällä oli kolhooseja ja niihin tultiin rakentamaan uutta elämää. Kolhoosissa olimme töissä, sekä mieheni että minä. Miehet niittivät viljaa, hoitivat karjaa, kyntivät peltoja. Pellot olivat suomalaisten jäljiltä hyviä. Matikkalassa oli erinomaisen hyviä peltoja.

Ensimmäiset tapaamiset suomalaisten kanssa

Ihan hyvin suomalaisten kanssa meni. Siskon talossa kävivät moneen kertaan sieltä pois muuttaneet suomalaiset. Ja myöhemmin heidän lapsensa. Mutta sitten lakkasivat tulemasta. Monet suomalaisten rakentamista taloista ovat edelleen pystyssä eli olivat rakennetut hyvästä tavarasta.

Sisareni talolle tuli suomalaisia, jotka olivat aiemmin asuneet siinä. Ensin vanhemmat, sitten myöhemmin heidän lapsensa kävivät monta kertaa, mutta sitten lopettivat. En tiedä, mitä heille on tapahtunut. Mutta hyvin heidän kanssaan meni, sekä vanhempien että lasten kanssa.

Setäni talo on vielä pystyssä ja sinne tuli käymään suomalaisnainen. Me oltiin silloin vielä pieniä, mutta muistan sen hyvin. Sotien jälkeen kävi paljon suomalaisia. Ja heille annettiin tavaroita, jotka olivat heiltä jääneet.

Sisarellani on vanhoja valokuvia ja niissä näkyy paljon lehmiä. Niissä näkyi suuri piha, jossa oli paljon lehmiä. Kuvat ovat edelleen sisarella tallessa. Oli mukavannäköisiä pihapiirejä niissä kuvissa

Kunhan terveyttä riittäisi

Lapset kävivät koulua täällä. Oli vielä vanha koulu, jota itsekin kävin. Se oli hyvä koulu. Oli muitakin kyliä; en tiedä, mitä nimiä niillä oli. Ja niissäkin oli kouluja. Mutta niin se Matikkalan koulukin paloi; sinne pantiin asumaan jotain ihmisiä ja ne kai sen sitten sytyttivät. Mutta siellä on vielä paljon suomalaisia taloja pystyssä. Siellä on joki, ja joen luona on yksi suomalaistalo. Ne olivat hyviä taloja, joissakin jopa vesijohto.

Sitten kun kolhoosit, metsätyöt ja varuskunta loppuivat, niin elämä muuttui. Mutta kyllä sitä jotenkin elettiin ja tehtiin töitä. Oltiin ympäristönhoidollisissa töissä. Ihan hyvin elettiin, ei ollut valittamista. Oli lapsia; tosin minun lapseni kuolivat. Ja minä jäin nuorena leskeksi. Lapsenlapsia on ja lapsenlapsenlapsia. Mitä sitä muuta tarvitsee elämässä. Elellään tässä, kunhan vain terveyttä riittäisi.

Terveydenhoito on järjestetty niin, että Borodinskojessa on lääkintäpiste. Kamennogorskissa on poliklinikka ja sairaala. Svetogorskissa on myös sairaala. Ihan hyvin nämä asiat ovat. Leningradissa on myös sairaaloita. Sinne lähetetään, jos on jotakin vakavampaa. Eilen juuri tulin sieltä. Ja Viipurissakin on sairaaloita, jos tarvitsee leikkausta. Ihan hyvin nämä asiat ovat, ei valittamista.

Tiedot maailmanmenosta pysyvät ajan tasalla kun yksi lapseni poika asuu luonani ja käy töissä. Ja lapseni tytär asuu Viipurissa ja hänelläkin on tytär. Ja yksi lapseni poika meni naimisiin hiljattain.

Musiikkia ja muistoja

Kesäjuhlassa meidän kuoro ei ollut kokonaisuudessaan paikalla. Kuorossa on noin 10 laulajaa. Kaikki ovat Borodinskojesta. Nuoremmat naiset ovat muuttaneet tänne myöhemmin, mutta myös asuneet jo pitkään täällä. Ja kuoron johtaja asuu jo pitkään täällä.

Silloin kun oltiin sanatoriossa töissä ja meille tuotiin kaunis kirja, jossa oli paljon valokuvia. Kun olin sanatoriossa, niin sinne tuli suomalaisten lauluyhtye ja orkesteri ja me esiinnyimme yhdessä. Se oli joskus 1990-luvuln alussa.

Niin, vanhuksia on täällä kovin vähän enää jäljellä, jotka muistaisivat hyvin. Me kun oltiin silloin 1940-luvulla vielä niin pieniä.

Käännös: Raimo Niukkanen