Kirvun Jussi 2.11.1914-10.9.1993

Kirvun pitäjän Veitsjoen kylässä, kotitalon saunassa syntyi 2.11.1914 Mikko ja Maria Kuosan esikoislapsi, maanviljelijän poika Johannes.  Mikkelin seurakunnan tekemän selvityksen mukaan sukujuuret johtavat suoraan alenevassa polvessa  vuonna 1644 syntyneeseen talonisäntä Mikko Paavonpoika Kuosaan (Michel Påhlson Koosa), joka eli 100-vuotiaaksi. Johannekselle eli Jussille syntyi kaksi veljeä, Tauno ja Onni  kymmenen vuoden välein,  joten kotona ei ollut samanikäistä seuraa. Jussi kertoi muistavansa hyvin, että hänellä oli muille näkymätön leikkikaveri, jolle vanhemmat vähän naureskelivat.

Vanha hirsinen kotitalo ”Alala” sijaitsi Veitsjoen rannalla. Tilan rakennukset olivat niin vanhoja, että ne kiinnostivat Museoviraston tutkijoita, jotka vuonna 1938 Kyösti Anttilan johdolla kävivät kuvaamassa niitä. Veitsjokea pitkin uitettiin tukkeja Torajärven sahalle ja uittajien pomomiehet yöpyivät silloin Alalassa.  Naapuritalojen vanhat isännät kokoontuivat usein Juho-ukon luo Alalaan muistelemaan menneitä ja metsästysretkiään.

Kirjoittaminen, runot, urheilu ja metsästys 

Kansakoulun jatkoluokalla Jussi oli innokkaasti mukana toimittamassa lehteä, johon oppilaat kirjoittivat ja piirsivät. Tällöin opettaja oli kiinnittänyt huomiota Jussin kirjoituksiin ja mainitsi vanhemmille, että tuosta pojasta kuullaan vielä.

Ennen talvisotaa pidettiin Veitsjoella ja Rautjärven Purnujärvellä iltamia, joissa ennen tanssia oli monenlaista ohjelmaa. Näihin iltamiin Jussi kirjoitti humoristisia runoja ja kronikoita kylän tapahtumista ja ihmisistä.

Urheilu kiinnosti Jussia jo nuoresta alkaen. 10-ottelu sekä erityisesti hyppylajit Kirvun Vilkkaan riveissä olivat sydäntä lähellä. Sitä mukaa kuin tulokset paranivat, kilpailuissa käyminen kävi aina vain tärkeämmäksi. Monta jännittävää ja tiukkaa kisaa vuosien varrelta on säilynyt runojen muodossa.

Metsällä käyminen oli mieluisaa ja samalla hyvää kuntoharjoittelua. Lähiseudun Veitsjoen metsät ja maisemat tulivat tutuiksi. Päiväkausien tarpominen pyssyn kanssa toi saaliin lisäksi hyvän ruumiillisen kunnon. Pystykorva oli metsällä mukana tärkeänä kumppanina oravia pyytäessä. Oli huono talvi, jos ei sataa oravannahkaa saanut; saaliit menivät Enson torille myyntiin. 1930-luvulla metsästettiin myös teeriä, metsoja ja pyitä.

Jussin aseena oli amerikkalaisesta sotilaskivääristä tehty ase, jossa oli porattu piippu. Sen kanssa sattui joskus tapaturmiakin, kun piippuun meni lunta. Ruuti räjähti silmille, mutta onneksi vain posket paloivat. Paukut Jussi latasi itse, osti tarveaineet ja laittoi illalla haulit, ruudit ja nallit aamua varten valmiiksi. Eräänkin kerran metsälle lähtiessä oli 13 paukkua taskussa ja kun Kirvun huopatehtaan pilli soi klo 11 aikaan, oli repussa 11 oravaa ja yksi jänis ja yksi paukku oli mennyt hukkaan. Kotona piti kiireesti ladata uusia paukkuja, mutta enempää saalista ei tullut kuin kaksi oravaa.

Sotien jälkeenkin metsästettiin vielä oravia. Nimismies leimasi jokaisen oravannahkanipun, jonka jälkeen ne myytiin. Kun pula-ajan takia hauleja ei tahtonut saada, Jussi teki niitä pätkimällä rautalankaa. Metsästysretkistä riitti aineistoa lukuisiin runoihin.

Yleiset harjoitukset ja sotaan

Vuonna 1939 tuli kutsu sotaharjoituksiin; reissu jatkui sieltä suoraan rintamalle talvisodan syttyessä. Vakava haavoittuminen Kollaalla 9.3.1940 Make Uosikkisen taistelulähettinä johti 45 %:n invaliditeettiin. Luoti murskasi leukaluun mennessään suun läpi ja toinen luoti lävisti käsivarren. Lähes vuoden sairaalassaolon aikana Kaunialassa leuka rakennettiin uudelleen. Samalla hän kouluttautui asesepäksi ja oli työssä Sakon tehtaalla Riihimäellä. Sotakokemuksistaan Kollaalla Jussi on kertonut  Kansa taisteli -lehdessä no 3/1972 > ja runo ”Kollaan marssi”> on julkaistu Kansa taisteli -lehdessä no 1/1972.

Elämänkumppani kotikylästä – Veitsjoen menetys

Elämä muuttui nyt kertaheitolla. Jussi ja Veitsjoen kylästä kotoisin oleva Kuosan Anna-Katri solmivat avioliiton maaliskuussa 1942. Samasta sukunimestä ja kotikylästä huolimatta he eivät olleet läheistä sukua. Vähän aikaa yhteinen elämä jatkuikin vanhassa kotikylässä Veitsjoella, kun oli mahdollista päästä takaisin kotiin jatkosodan aikana. Tätä onnea ei kestänyt kauan, sota jatkui ja evakkoon oli lähdettävä.

Kiertolaisuus päättyi, kun Myrskylän pitäjän Kankkilan kylästä tarjoutui mahdollisuus ostaa viljelystila, jonne nousi uusi kotitalo. Jussi viljeli tilaa yhdessä nuoremman veljensä Onnin kanssa, toinen veli Tauno oli kaatunut Tuuloksessa juhannuksena 1944.  Perheeseen syntyi kolme tytärtä, Sirpa vuonna 1947, Seija vuonna 1949 ja Sari vuonna 1954.

Myrskylässä runot tulevat taas

Runojen kirjoittaminen oli jäänyt taka-alalle, mutta nyt alkoi olla enemmän aikaa siihenkin ja vihot alkoivat täyttyä. Eräällä myllyreissulla Pukkilaan Jussi näytti yhtä runoaan Ovaskan Taunolle, joka oli Uudenmaan Sanomien lehtiasiamies ja Tauno halusi lähettää sen julkaistavaksi. Omalla nimellään Jussi ei kehdannut kirjoittaa ja yhteistuumin nimimerkiksi valittiin ”Kirvun Jussi”. Jonkin aikaa Jussi kuului myös Nuoren Voiman Liiton kirjalliseen harrastajapiiriin. Riimittelyn perustiedot Jussi on omien sanojensa mukaan ammentanut Uuno Kupiaisen  runousopista.

Monet paikallisissa sanomalehdissä julkaistut runot ovat olleet kannanottoja ajankohtaisiin asioihin, kuten: ”Penkkiurheilijan piirroksia”, ”Arkisia ajatuksia” tai liittyvät politiikkaan ja luontoon. Jussin sydäntä lähellä ovat olleet erityisesti Karjalaan ja karjalaisuuteen liittyvät murrejutut, joita on julkaistu Karjala-lehdessä. Kirvu-juhlassa on esitetty Jussin runoja ja Kirvun Vilkas on myös saanut oman juhlarunonsa.

Oma lukunsa ovat olleet tilausrunot eri yhdistysten ja seurojen tilaisuuksiin sekä henkilökohtaiset onnittelurunot. Myrskylän pitäjän 350-vuotisjuhlaruno ”Pesäpuu” esitettiin pitäjän pääjuhlassa vuonna 1987 ja se on painettu Myrskylästä kertovaan kuvateokseen, joka ilmestyi juhlavuoden kunniaksi. ”Myrskyn marssi” on kirjoitettu urheiluseura Myrskylän Myrskyn täyttäessä 50 vuotta ja omistettu Lasse Virenille. Marssin on säveltänyt amerikansuomalainen musiikkimies Väinö Kähärä. Myös Karjala-lehdessä vuonna 1966 julkaistu ”Orpo joulukuusi” on sävelletty. Lukuisten vuosien kuluessa Kankkilan Metsästysseuralle kirjoitetut hirvikronikat on lahjoitettu Riihimäellä sijaitsevalle Suomen Metsästysmuseolle >.

Sotainvalidit ja nuoriso lähellä sydäntä

Jussi ehti elämänsä aikana olla monessa mukana ja seurasi kiinnostuneena elämän eri ilmiöitä. Hän osallistui aktiivisesti Sotainvalidien Veljesliiton toimintaan ja oli Myrskylän Myrskyn riveissä ohjaamassa nuoria urheilun pariin.  Omille tyttärille oli tehty kotipihalle pituushyppypaikka, korkeushyppytelineet ja kuulantyöntöpaikka. Innokas valmentaja oli aina paikalla neuvomassa ja kannustamassa.

Kiinnostusta riitti malminetsintään, muinaisjäännöksiin, mehiläistenhoitoon, pilkkimiseen, korukiviin, historiaan ja kirjallisuuteen. Malminetsintä johti molybdeeni-, kupari- ja beryllilöytöjen perusteella kolmeen valtaukseenkin Kankkilan kylässä. Jussi palkittiin malminetsintäkilpailuissa useampaan kertaan. Vanhassa navetassa Jussilla oli oma kivinäyttely itse kerättyjä ja muilta saatuja kiviä 100 kiven verran ja luonnossa liikkuessa vasara oli aina mukana.

Kivikauden aikaisten esinelöytöjen ja muinaisten tulenpitopaikkojen takia professori Ville Luho tuli Jussille tutuksi ja Pukkilassa olevaan kesäpaikkaan oli usein asiaa. Kivikauden aikainen hiomakivi on esillä Kansallismuseossa ja talotieltä löytynyt kivikirveen puolikas on nähtävillä Myrskylän kotiseutumuseossa.

Kankkilan kyläläiset suhtautuivat tähän harrastajageologiin ja runoilijaan täysin luontevasti, täysverisenä karjalaisena hän oli yksi kyläläinen toisten joukossa. Jussin viimeisin runo oli omistettu Kankkilan kylälle. Se löytyy kylätoimikunnan tekemästä videosta, jossa Kirvun Jussia muistellaan hyvin kauniisti.  Johannes Kuosa eli ”Kirvun Jussi” nukkui pois 10.9.1993.  

Sirpa Rosqvist, os. Kuosa, Kirvun Jussin tytär