ARKISTO

OJAJÄRVELLÄ KÄKI KUKKUI

02.06.2013 - 31.12.2013

Seisoessani Hakolahden seisakkeella katsellen kaukaisuuteen kaikkoavaa junan siluettia mietin usein miltä seuraava asema mahtaa näyttää ja millaista elämää Ojajärven asukkaat viettävät. Ojajärvellä mummoni kävi nuorisoseurantalolla tanssimassa ja näytelmiä katsomassa. Nuorisoseurantalo oli kuulemma niin suosittu, että sinne kannatti hankkia nimekkäämpiäkin soittajia, koska suosio oli taattu ja talo aina täynnä juhlaväkeä. Kuinkahan lienee asianlaita nyt.

Linjuribussimme lähti matkaan Lahdesta yötä myöten 25. toukokuuta. Bussi oli lastattu liki täyteen rutinoituneita karjalankävijöitä, joten useimpia ei haitannut, ettei yön pimeydessä maisemista voinut juuri nauttia. Rajan ylitys sujui sutjakkaasti ja Sorvalin valinnassa myöhäiset matkalaiset otettiin ilolla vastaan. Kauppa se on joka kannattaa, nääs. Yöunet ja pehmeä sänky jäivät kokematta, mutta ainakaan kylmyys tahi hyttyset eivät lämpimässä bussissa häirinneet, toisin kuin niitä, jotka urheasti päättivät viettää yönsä lopputunnit Sairala-opiston surkeissa sängyissä. Tunnin tai kahden torkkumisen päätteeksi opiston pihalla alkoi käydä kova kuhina, kun paikalliset maasturikuskit saapuivat sovitusti paikalle. Tarkoitus oli jalkautua kuka minnekin.

Koska olin matkalla yksinäisenä sutena, lyöttäydyin Kesselin suvun kylkeen. Matka-autonamme oli hyväkuntoisen oloinen Chevrolet Niva. Siispä autoon ja nokka kohti Ojajärveä.

Kuski kertoi matkan olevan sellaiset 30 kilometriä. Suomen teillä tuollainen kilometrimäärä ei ole matka eikä mikään, mutta meiltäpä kuluikin matkan tekoon kokonainen tunti. Tie lähempänä Ojajärveä muuttui kilometri kilometriltä aina vain surkeammaksi, mutta perille päästiin. Itse kyllä kaipasin moneen otteeseen turvavöitä, jotka kuski oli survonut turhanpäiväisinä kapistuksina penkkien alle, ja sieltä niitä oli mahdoton kaivaa esiin. Ehjin nahoin perille päästiin, mutta kylläpä kylä oli hiljainen.

Aikoinaan Ojajärven kylän kasvun ja elävöittämisen mahdollisti Valtiopäivien päätös vuonna 1888 rakentaa Karjalan rata. Ojajärvi oli vielä tuolloin pelkkää korpimetsää. Metsä alkoi pian kaatua rytinällä ja taloja nousta kuin sieniä sateella. Ojajärven aseman ympärillä kerrotaan olleen ennen sotia noin 30 asuintaloa, kolme kauppaa, koulu, työväentalo ja nuorisoseuran talo. Matkaa Viipurista Ojajärvelle on vajaat 80 kilometriä.

Nyt kylässä vain pari taloa on asuttuna. Muut vielä pystyssä olevat rakennukset ovat osittain kesäkäytössä. Kylässä ei luonnollisestikaan ole toimivaa kauppaa. Minulle kerrottiinkin, että kyläläiset käyvät Inkilässä kaupassa. Kulkuvälineenä itseoikeutetusti juna. Kun paikallisia aikatauluja tutkii,

on helppo päätellä, että kauppareissuun kuluu koko päivä. Asemarakennus näytti olleen hyvin originaalissa kunnossa ja erittäin saman oloinen kuin naapuriasema Inkilän asema, ollen huomattavasti pienempi.

Matka jatkui jalkapatikassa Ojajärven karun kauniisiin järvimaisemiin. Käki kukkui ja aurinko paistoi seurueeni etsiessä Kesselin kotipaikkaa. Vuosi sitten sama porukka oli etsinyt juuriaan väärältä suunnalta. Aikamme rantoja pitkin vaellettuamme taisimme löytää etsimämme. Kotiintuliaisiksi matkalaisilleni löytyi navetan raunioilta hevosenkenkiä ja vanhoja ruostuneita työkaluja.

Järvi itsessään oli todella kaunis, vastakkainen ranta karu ja kallioinen. Rantaviivaa pitkin oli melko helppo liikkua. Täälläkin, kuten Hakolahdessa, oli rannassa siellä täällä merkkejä nuotiopaikoista ja kalastajien vierailuista. Majavat

saavat myöskin Ojajärvellä touhuta oman mielensä mukaan. Siitä hienoina todisteina löytyi melko hiljattain jyrsittyjä ja kaatuneita puita. Myös korvasienet saavat jatkaa kasvamistaan kaikessa rauhassa, koska päätimme jättää löytämämme sienet suosiolla rauhaan.

Aseman seutuvilla kuskimme jo odottelikin ja takaisin lähdettiin kahden auton autokolonnana. Kuskimme, jo harmaantunut herra, päätti näyttää ansioituneelle rallikansalle, että kyllä täälläkin auton käsittely osataan. Emme tohtineet vilkaista nopeusmittariin, mutta vauhti oli melkoinen. Loppumatkasta kuskin oli vielä pakko pyyhkäistä edessä ajavasta maasturista ohi puskien peittämän risteyksen kohdalla. Oikealtapa tulikin auto eteemme. Onneksi pysyimme tiellä, emmekä törmänneet eteen tupsahtaneeseen autoon. Muutoin päällämme olisi nyt reilut 2 metriä hautuumaan multaa, niin läheltä nyt liippasi. Kaiken tämän ralliautoilun päätteeksi kuski nappasi kuskaamisestamme itselleen melkoisen palkkion, ehkä jopa puolen kuun palkan. Kyllä meitä tsuhnia kannattaa sietää ja välillä vähän kuskailla pusikosta toiseen.

Ennen rajanylitystä piipahdimme vielä kirkon raunioilla ja hautuumaalla. Kaikkinensa matka oli onnistunut ja parin viikon päästä, seisoessani taas Hakolahden seisakkeella katsellen Ojajärven suuntaan en enää mieti, miltä Ojajärvi näyttää.

Reimin Hiljan tyttärentytär Teija S. Hakolahdesta