ARKISTO

Niittoreissu 9.7.2010

09.07.2010


Aatos ja "manuaalinen" raivuri. Kuva: Riitta Henttonen

Kahdentoista hengen voimin lähdimme pilvisessä lämpimässä säässä ajelemaan kohti Karjalaa ja Kirvua. Inkisen Mauri (se kolmastoista pyörä) istui ratin takana. Pikkubussin tavaratilaan oli pakattu tiiviisti kaksi raivaussahaa, ruohonleikkuri, hankoja, haravia, yksi lapio, erinäisiä kasseja ja pusseja ynnä ruoka- ja kahvitarvikkeita. Kattilat piti siirtää tilanahtauden vuoksi sisälle, ja ne kulkivat sitten Helinän vieressä bussin penkillä.

Matkan edetessä itäinen taivaanranta synkkeni, ja rajaa lähestyessä taivaalta alkoi tulla hereästi vettä, ukkonen paukutteli ja salamat välähtelivät. Vähän ennen raja-asemaa välähti ihan lähellä, mutta se taisi olla liikennekamera (tähän tulokseen tulimme keskustellessamme asiasta). Rajanylitys sujui harvinaisen nopeasti, vaikka tullivirkailijan leimasin meni epäkuntoon kesken leimaamisen. Vartijoita ei tainnut liiemmin kiinnostaa tavaratilassa olleet maataloustyökalut ja nyssykät.

Suoritettuamme ostokset Sorvalin Valinnassa jatkoimme kohtuullisen hyvässä kunnossa olevaa tietä eteenpäin. Antreaan tultaessa ilma alkoi kirkastua, ja aina yhtä optimistiset talkoolaiset olivat sitä mieltä että kyllä Kirvussa on hyvä heinäpouta. Rattoisissa merkeissä saavuimme Sairalan opistolle, missä Volodja jo meitä odotti ja otti naiset vastaan lämpimillä halauksilla ja poskipusuilla (miehet saivat kädenpuristuksen). Rokan keittäminen ja pöydän kattaminen sujui vauhdilla; olivathan Helinä, Eeva, Kaija ja Hannu sitä jo jonkin kerran harjoitelleet.

Vaikka osa porukasta meinasi että ruoan päälle olisi pitänyt ottaa kunnon ruokalevot, jatkoimme kuitenkin heti syötyämme kirkonmäelle (lupasimme kyllä ruokalepoja kaipaaville että saavat nukkua koko matkan opistolta kirkolle…). Heinä oli taas ehtinyt kasvaa pitkäksi, ja sen kimppuun kävimme, ensimmäisenä Paavo ruohonleikkureineen ja me muut perässä. Aatos luotti ”manuaaliseen” raivuriin eli perinteiseen viikatteeseen – toimii takuuvarmasti, ei lopu bensa eikä katkea siima. Ilma oli hautova, juomista kului ja työt sujuivat sutjakasti vaikka joku huulena heitti että heinien keräily ja logistiikka meinasi välillä vähän yskiä…. Parin tunnin työn jälkeen kirkonmäki oli taas hienossa kunnossa, ja oli aika siirtyä hautausmaalle. Siellä olikin vähemmän työtä; tulimme neuvottelun jälkeen siihen tulokseen että annetaan kaikkien kukkien kukkia ja laitetaan Paavo töihin eli ajetaan ruohonleikkurilla vain kulkuväylä siistiksi. Niin siinä sitten kävi että kaksitoista katseli ja yksi teki töitä…

Hikisen päivän jälkeen Torajärven lämmin vesi houkutteli uimaan, ja sit mäntiin kohvin keittoon. Volodjakin ehti kanssamme kahvittelemaan. Juotuamme ja tavarat kasattuamme lähdimme lämpimässä auringonpaisteessa kohti koti-Suomea. Volodja halasi lähtiäisiksi kaikki tytöt. Poskipusutkin saimme, ja hehkutimme että nyt ei voi pestä naamaa moneen päivään. Kun totesimme että halaamisessakin harjoitus tekee mestarin, niin miesporukasta kuului jotain sen suuntaista kommenttia että olishan näitä harjoitushalattavia ollut tässä autossakin… Lyhyt karkkivaraston täydennyskäynti Sairalan Siwassa, ja matka jatkui. Bussissa oli enempi hiljaista porukkaa, aikainen ylösnousu ja kova työpäivä vaativat veronsa. Osa talkoolaisista taisi ottaa ne päivällä pitämättä jääneet ruokalevot. Rajaa lähestyessämme saimme niskaamme oikein kunnon ukkoskuuron, mutta sade jäi naapurin puolelle. Tullista selvisimme erittäin nopeasti, ja niin saavuimme taas kotimaan kamaralle. Illan viimeinen kahvipaussi pidettiin Utissa. Matka meni mukavasti, ja olimme Lahdessa kymmenen maissa.

Lämmin kiitos kaikille matkakavereille seurasta ja monista nauruista, ja Maurille kiitos hyvästä ja turvallisesta kyydistä!

Riitta Henttonen