ARKISTO

Sairala-päivät Kärkölässä 29.8.2010

23.09.2010


Matti Kopra lahjoittaa sotavangin tekemän ja lahjoittaman lippaan Soini Hämäläiselle Kirvu-museoon vietäväksi.

Sairalalaiset koolla

Syksyn henkäys oli katkaissut kesän helteet, ja Sairalan laulun alkusäkeet sopivat hyvin tunnelmaan, kun Kirvun Sairalan väkeä jälleen kokoontui viettämään perinteistä kyläpäivää Kärkölän seurakuntakeskukseen elokuun viimeisenä sunnuntaina. Tilaisuus aloitetaan aina laulamalla Osmo Jantusen kirjoittama Sairalan laulu, jonka ensimmäinen säkeistö kuuluu näin: "Kohta Sairalan seudulle syksy saa, keltalehtihin peittyy tuo kaukainen maa. Vaan millainen syksy siellä lie, kun aatoksin sinne mun käypi tie."

Kyläpäivä vie tietenkin ajatukset entisille kotikunnaille, mutta tärkeää on saada haastaa yhdessä myös nykyisistä asioista. Tullaan tuttavia ja entisiä naapureita tapaamaan. Harvoinhan heitä muuten pääsee näkemään, kun asutaan hajallaan kuka missäkin. Näihin puoliin kiinnittivät huomiota tervetulotoivotuksissaan kylätoimikunnan puheenjohtaja Risto Lalu ja sihteeri Maija-Liisa Loponen. Heidän lisäkseen olivat päivän järjestelyistä huolehtineet Leena Anttonen, Tyyne ja Antti Hauhia ja Anna-Liisa Lalu. Yhteislaulua säestämään oli ystävällisesti saapunut kanttori Ismo Lehmusto. Kärkölän Pitoemäntien valmistama herkullinen ateria ja kakkukahvit saivat kielenkannat oikein irtoamaan.

Kunnallisneuvos Soini Hämäläinen muisteli, miten epäilevästi aikoinaan suhtauduttiin mm. Kirvu-museon perustamishankkeisiin ja tien avaamiseen Kirvuun tehtäville kotiseutumatkoille. Sinnikkään työn tuloksena museo saatiin aikaan 25 vuotta sitten, ja ensimmäinen Kirvu-juhla päästiin viettämään Kirvun kirkonmäellä 20 vuotta sitten. Soini Hämäläinen iloitsee siitä, että kirvulaiset ovat säilyttäneet kotiseutunsa jälkipolvillekin tekemällä kyläkirjat ja -kartat, viemällä nuoriakin Kirvua katsomaan ja ylläpitämällä sellaisia tapaamisia kuin Sairala-päivä, jolle hän toivotti hyvää jatkoa.

"Tihveränmäen entiset nuoret"

Tapaamisissa on yleensä esitetty toiveita seuraavan kyläpäivän ohjelmasta. Nyt toteutettiin yksi toive: Eila Hämäläisellä oli lista eri aihepiirien Kirvussa käytettyjä murresanoja, ja hän otti selvää, kuinka hyvin niitä vielä muistettiin. Oli hauska katsoa, miten kädet liikkuivat, kun selitettiin jamakan valmistusta ja lantun jälttämistä tai riuskalla puimista, ja hyvin tuntuivat olevan mielessä vänkäämiset, väättämiset, sopottamiset ja muut tekemiset.

Vapaan sanan aikana Markku Kuisma kertoi innostavasti Kannaksen Kuismien sukuseuran toiminnasta ja esitteli seuran laajan sukukirjan. Jorma Inkinen muisteli Tihveränmäellä käyntiä, ja Terttu Kiivanen kertoi, mitä lapsuusaikojen muistelu Ruotsista käymässä olleen serkkutytön kanssa oli tuonut mieleen. Inkeri Lahti on tehnyt surutyötä kirjoittamalla ja toimittamalla kirjan poikansa Juhani Lahden muistoksi; käsikirjoitus on valmistunut aivan äskettäin. Kuopiosta saakka saapunut Maija Virtanen, joka on lapsena asunut Sairalassa, ehdotti, että joskus tehtäisiin kotiseutumatka nimenomaan Sairalaan. Lopuksi Matti Kopra luovutti Soini Hämäläiselle Kirvu-museoon lippaan, jonka on tehnyt Sairalassa ollut venäläinen sotavanki.

Kuten ennenkin, kyläpäivän päätteeksi pidettiin juhlapaikan vuokrakulujen kattamiseksi arpajaiset, joihin oli tuotu runsaasti voittopaketteja. Sitten olivat vuorossa enää kiitokset ja hyvästelyt ja Karjalaisten laulu. Niin oli taas saatu viettää rattoisa yhdessä olon iltapäivä ja palattiin toivottavasti voimia saaneina tavallisiin töihin ja toimiin.

Eila Hämäläinen