ARKISTO

Kirvu-Säätiön ja Kirvun Pitäjäseura ry:n Kotiseutumatka Kirvuun 19.6.2011

01.07.2011 - 30.09.2011

Auringonvalo siivilöityi kauniisti aamu-usvan läpi, kun aloitimme Kirvu-Säätiön ja Kirvun Pitäjäseuran järjestämän perinteisen Kirvun-matkamme sunnuntaina 19.6.2011. Matkalaisia oli kahdessa linja-autossa yhteensä 60, osa kokeneita Kirvun-kävijöitä, osa ensikertalaisia. Ryhmämme seniori oli 87-vuotias, juniori 10-vuotias.

Menomatka

Aamukahvit nautittiin Viipurinportissa. Viimeiset matkalaiset nousivat kyytiin Imatralla. Rajamuodollisuudet hoituvat rutiinilla ja kohtuullisen nopeasti. Ensossa, Sorvalin valinnassa oli mahdollisuus tehdä vielä ostoksia.

Matkan aikana linja-autossamme Inkeri Lahti muisteli nuoruuttaan Kirvussa ja esitteli maisemia matkan varrella.

Tie Antreasta Sairalaan oli erityisen huono: mutkainen, kuoppainen ja märkä. Eteneminen oli hidasta ja lisämausteen tälle tieosuudelle toivat vastaan tulevat tukkirekat.

Perille Sairalan opistolle saavuimme reilusti ennen puoltapäivää. Jätimme emännät valmistelemaan ruokatarjoilua. Me muut jatkoimme Kirvun kirkonkylään, jossa olivat vuorossa matkan viralliset osuudet.

Hautausmaan muistomerkillä

Hautausmaan muistomerkillä

Tilaisuus Hautausmaan muistomerkillä alkoi Konsta Jylhän sävelmällä "Vaiennut viulu", jonka soitti huuliharpulla Heikki Paajanen.

Puheen piti Pirkko Velling, joka on syntynyt Kärkölässä, mutta on kirvulainen isänsä puolelta. Hänen lähisukulaisistaan tällä hautausmaalla lepäävät isän isä Pietari Velling eli Losin Pekko sekä isän veljet, Tenho ja Ensio.

Ensimmäinen käynti Kirvussa noin 20 vuotta sitten herätti hänessä suuria tunteita. Rakennetun ympäristön ankeus ei pystynyt peittämään luonnon yltäkylläisyyttä: vesistöjä, kumpuilevaa maisemaa ja kasvillisuuden rehevyyttä ja lajirunsautta.

Kirvun luonto on tärkeä metsäntutkijana toimivalle Vellingille. Vielä ainakin viime käynnillä pystyssä olleet Losilan pihapiirin keinupetäjät tuovat mieleen kesäpäivän tunnelman Kangasalla. Kirvussa hän on löytänyt kerran myös harvinaisia huhtasieniä.

Pirkko Velling muisteli hyvää mustikkavuotta Kärkölässä, jolloin hänen isänsä oli todennut, että "no, onha nää, mut Kirvussa mustikatkii ol ko pesäpalloloi ja haapasienet ko pesuvatiloi".

Pirkko Velling päätti puheensa muistuttamalla, että 67 vuotta sitten karjalaiset joutuivat lopulliselle evakkomatkalle ja Kirvukin sulkeutui.

- Nyt alkavalla juhannusviikolla tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Kirvu-juhlat voitiin taas viettää Kirvussa. Paljon työtä oli tehty sen eteen ja tehdään jatkuvasti. Voi vain hartaasti toivoa, että tänne päästään vastakin ja että myös nuorempi polvi löytää tiensä tänne.

Puheen jälkeen Olli Sarvilinna laski muistomerkille sinivalkoisen kukkatervehdyksen.

Yhdessä laulettiin virsi 584, "Siunaa ja varjele meitä". Yleisön pyynnöstä lausuttiin vielä yhdessä "Isä meidän" –rukous.

Sankarivainajien muistomerkillä

Sankarivainajien muistomerkillä

Sankaripatsaalla Heikki Paajanen soitti aluksi Fredrik Paciuksen "Sotilaspojan".

Puhujana oli nuoren polven edustaja, Kirvussa ensikertalainen Olli Sarvilinna. Hän oli nyt paikassa, jota ei tunne ennestään, vaikka tänne on haudattu hänen sukuaan.

Olli Sarvilinna kuvaili ensimmäiseksi päivää joulukuussa 1936, jolloin hänen isänsä isoisä, Kirvun pitkäaikainen kirkkoherra, Selim Sarvilinna siunattiin. Selim Sarvilinnan tyttären Helvi Sarvilinnan kertoman mukaan siunaustilaisuuden aikana Kirvun kirkon sähköt sammuivat ja vain joulukynttilät ja alttarikynttilät loivat juhlavan valaistuksen mustiin verhottuun kirkkosaliin.

Muutenkin puheessaan Olli Sarvilinna antoi edellisten sukupolvien puhua:

Helvi Sarvilinna on kuvannut teoksessaan "Muistoja Kirvunkylästä" myös sitä, miltä pappilan seutu näytti silloin, kun kirvulaiset palasivat ensimmäiseltä evakkomatkaltaan: mm. pappila oli ollut sairaalana ja kirkko hevostallina, pappilan puutarhaan oli kaivettu korsuja, joihin oli tuotu kirkonovet katoksi ja sali oli saanut punaiset tapetit.

Lisäksi Olli Sarvilinna luki kolme Helvi Sarvilinnan tallettamaa kirjettä jatkosodan ensipäiviltä, vuodelta 1941 sekä lehtiartikkelin, jossa kerrotaan ensimmäisestä sankarihautauksesta takaisin vallatussa Kirvussa marraskuussa 1941. Näiden sankarivainajien joukossa oli useampia, joiden omaisia oli nyt matkassamme.

Kukkakimpun sankaripatsaalle laski Pirkko Velling. Lopuksi veisattiin virsi 577, "Sun kätes, Herra, voimakkaan" säestäjänä jälleen Heikki Paajanen, joka on Kirvu-Säätiön valtuuskunnan jäsen ja Kirvu-aktivisti.

Iltapäivän ohjelmaa

Ruokailu Opiston salissa

Palasimme opistolle, jossa odotti ruoka, muuten iltapäivän ohjelma oli vapaa. Osa matkalaisista lähti pienissä ryhmissä paikallisilla autokyydeillä kotikyliin. Niistä matkoista ja kohteista riittäisi varmasti monta omaa tarinaa.

Ryhmä Kirvun kirkonkylässä

Hylätyn kasarmialueen läpi kohti Vellinginmäkeä

Toinen linja-auto ajoi Kirvun kirkolle. Ryhmässä olleet olivat erityisesti varautuneet kertomaan kirkonkylästä ja näyttämään paikkoja mukana olleelle jälkikasvulleen. Ryhmä kiersi kirkonkylän kulttuuripaikkoja sekä sukujen vanhoja sijoja ja kivijalkoja. "Kilometrin kierrokseen" kuuluivat mm. Pappila, Potinharju, Ievala, Pullinmäki, Metsolanharju, Edistysseurojen talo, Kunnansairaala ja Kunnalliskoti.

Nuoret ihmettelivät, mitä kaikkea kirkonkylässä ennen on ollut ja nyt ei ole mitään. Hylätyt, venäläisten kasarmitkin ovat nykyisin asumiskelvottomia. Myös ensikertalaiset osasivat kiinnittää huomiota lehteviin metsiin ja linnunlauluun, mm. kuhankeittäjää kuunneltiin.

Mukana ryhmässä oli myös Orimattilassa syntynyt tv-toimittaja Risto Astikainen, joka on äitinsä puolelta maamäkisiä. Astikainen on ollut mukana Kirvu-toiminnassa satunnaisesti, esimerkiksi Kirvu-seminaarissa Orimattilassa 2009.

Ryhmä kävi myös laskemassa punavalkoiset kukat venäläisten "Taisteluiden sankareiden muistomerkille". Vastaavasti venäläiset tuovat aina voitonpäivänä kukkatervehdyksensä suomalaisten sankaripatsaalle.

Ryhmä Matikkalassa

Toinen ryhmä lähti ruokailun jälkeen linja-autolla Matikkalan suuntaan. Suurin osa tästä joukosta jäi matkan varrelle, mistä he jatkoivat kävellen omiin kohteisiinsa. Meitä varsinaisia matikkalalaisia oli neljä. Tonterit etsivät muinaiskaivausten paikkaa, mutta pitkän heinän joukossa aluetta ei löytynyt.

Isä-Erkin kotitalo, Ahomäki on edelleen jäljellä, samoin muutamia muita vanhoja suomalaistaloja. Ahomäen ranta piti käydä katsastamassa: yksinäinen laituri oli veden ympäröimä, mutta hiekkarannalla oli helppo kahlata veteen.

Ahomäen rantaa Matikkalassa

Mukanamme Matikkalassa kulki lisäksi muutamia muita, joille Erkki kertoi, millaiselta Matikkala näytti silloin ennen vanhaan: seuratalo, koulu, kauppa jne. Sitten viime näkemän on kylään noussut taas uusia taloja, jotka ovat ilmeisesti venäläisten vapaa-ajan asuntoja.

Linja-autolla jatkoimme Lopperinharjulle, josta ihailimme maisemaa Helisevä-järven yli Rajasaaren suuntaan. Kävimme venäläisten hautausmaalla. Lopuksi kävimme vielä Karvassalmen sillalla.

Ennen kotimatkaa

Matikkala-ryhmämme palasi hyvissä ajoin opistolle. Emännillä oli valmiina kahvi, joka maukkaan pullan kanssa todella maistui ulkona olon jälkeen. Myös muut kotiseutuun tutustujat palailivat.

Vielä ennen kotimatkaa kokoonnuimme ryhmäkuvaan opiston portaille ja lauloimme yhdessä Karjalaisten laulun. Onnistunut päivä Kirvussa oli päättymässä ja kotimatka alkamassa.


Heli Kuisma
Ahomäen Erkin tyttö



LIITTEET

kirvu-kuoron kutsu ja matkaesite tulostettavassa muodossa.pdf