ARKISTO

Keskikylän kirja on ilmestynyt. 14.12.2008

14.12.2008


Soini Hämäläinen on ojentanut Keskikylän kirjan ensikappaleen kirjan toimittajalle Alli Hosiaisluoma-Karppiselle.

Kukon kiinnittäjät, Hannu Henttonen, Aulis Brusila, Ismo Junna, tilannetta seuraa Alli Hosiaisluoma-Karppinen. Kuva Martti Ovaska.

Keskikylä, kylä keskellä Kirvua kirja on ilmestynyt. Kirjaa voi tilata Soini Hämäläiseltä 019 6871666

Alli Hosiaisluoma-Karppinen
monen kirvulaisen kyläkirjan toimittaja.

Kansatieteeseen Kustaa Vilkuna
Allin perehdytti jo opiskeluaikana.
Velvollisuus tallentaa katoavaa perinnettä,
sai Allin ryhtymään tähän työhön tinkimättä.

Allin työura kesti vuos´kymmeniä Orimattilassa,
sadoille lapsille hän antoi vahvat opit "suomessa".
Kuin mitään ei ois muuttunut viiskyt´ luvun lopusta,
saman ripeän, hennon Allin huomaa katukuvasta.

Alli tunnetaan kirjallisuuden uurastajana,
myös Kirvun monen kyläkirjan toimittajana.
Toistakymmentä vuotta on Alli ahkeroinut "Kirvussa",
pyyteetöntä työtä hän on tehnyt tuhansia tunteja.

Kyläkirjoista viimeisin kertoo Keskiselästä.
Paljon on siinä juttuja Soini Hämäläisestä.
Hynnisen Jorma etsi kylän muita sukuja.
Alli saikin hankittua heiltä monipuolisia juttuja.

Alli ei koskaan itselleen ota kunniaa,
vaan aineistojen antajille, joita on satoja.
Myös uskolliset avustajat Tarja, Martti ja Anja,
Alli muistaa kiitollisena heidät aina mainita.

Alli on kaikki kirjat korvauksetta toimittanut,
palkkioksi iloa ja sisäistä rikkautta elämälleen saanut.
Kirvun kukko muistoksi luovutettiin Allille,
se on huomionosoitus vain Kirvun ansioituneille.

Nyt tulijan kukko vastaanottaa Allin kotipihalla.
Kirvun omat reippaat pojat olivat taas asialla.
Aulis ja Ismo avustivat, kun Hannu sen katolle naulasi.
Alli myhäili mukana ja Martti tilaisuuden ikuisti.

Eeva